“Siitä asti kun lapsemme olivat pieniä, olemme palanneet näihin unelmiemme maisemiin ilolla ja tulevia seikkailuja odottaen. Raitis ilma, kirkas vesi ja luonnossa liikkuminen – tai ihan vain oleskelu – houkutteli meidät takaisin uudelleen ja uudelleen. Ajan saatossa aloimme haaveilla omasta lomanviettopaikasta Rukan ja Kuusamon maisemissa, koska ne sijaitsevat riittävän kaukana raskaasta teollisuudesta ja arjesta, mutta ovat silti hyvin saavutettavissa. Palvelut ja yhteydet toimivat upean luonnon keskellä. Pitkän harkinnan jälkeen löysimme mahdollisuuden ostaa tontti Kantojärven rannalta.

Järven yli avautuvat maisemat ja suora yhteys järvelle tekevät sijainnista upean. Kirkas vesi ja hiekkapohja tekevät järvestä mainion veneilyyn, kalastukseen ja tietysti saunasta pulahtamiseen. Päätimme rakentaa perinteisen hirsirakennuksen kaikilla mukavuuksilla ja reilun vuoden projektin jälkeen paratiisimme oli valmis. Täällä viihtyvät niin minä ja vaimoni, kuin myös jo aikuistuneet lapsemme ystävineen. Komeiden ikimäntyjen lomaan olemme rakentaneet lisäksi rantasaunan, varastot, yhteisille harrastuksillemme suksihuoltohuoneen ja grillikodan.

Tällä paikalla on mielestäni oma henki. Tuntuu kuin maisema eläisi ja muuttuisi jatkuvasti – ei vain vuodenaikojen tahtiin vaan myös päivän mittaan. En usko nähneeni kahta täysin samanlaista aamumaisemaa. Heräänkin joka aamu valmiina uusiin näkymäelämyksiin.

Täydellinen päivä Kantojärvellä alkaa myöhäisellä herätyksellä vaimoni kanssa, aamukahvilla ja maisemien ja päivän suunnitelmien pohtimisella. Täällä ei ole koskaan kiire, ja päivän ohjelma syntyy usein vapaasti improvisoiden. Käymme täällä ympäri vuoden ja aktiviteetit vaihtelevat kauden mukaan. Talvella hiihdämme luontoa ja eläimiä tarkkaillen, keväisin ja kesäisin pyöräilemme ja vaeltelemme. Syksyllä nautimme metsän marjoista ja sienistä. Tiedän lasteni pitävän mökistämme ja tulevan tänne mielellään. On hienoa, kun voimme kerääntyä tänne ystävien ja perheen kesken koskaan kyllästymättä vuodesta toiseen ja jättää lomanviettopaikkamme aikanaan lapsillemme. Tämä on totisesti toteutunut unelma!”

Raimo Petäsnoro

Raimo Petäsnoro on Silvestica Estatesin kiinteistönvälittäjäkumppani Suomessa. Hän on luotettava kumppanimme ja tietää omasta kokemuksestaan mistä puhuu. Raimo on panostanut omaan lomanviettopaikkaansa ja on mainio lähettiläs kohteillemme.